Hymy maskin takana – lähihoitajan arkea poikkeusoloissa

Lähihoitaja Tiina Leskinen saapuu työpaikalleen Attendo Onnenkehrään Hyvinkäälle. Hän on ennen yövuoronsa alkamista tarkkaillut oloaan ja todennut, että koronaviruksen oireita ei ole. Hän hakee puhtaat työvaatteet mukaansa ja astuu pukuhuoneeseen. Uusien varautumissääntöjen mukaan pukuhuoneessa saa olla vain yksi työntekijä, joten joskus vuoroaan voi joutua odottamaan. Näin yövuoron kynnyksellä jonoa ei kuitenkaan ole.

Osastolle tullessaan Tiina Leskinen pesee kätensä huolellisesti, asettaa suu- ja nenäsuojaimen kasvoilleen ja käy vastaanottamassa edellisvuoron raportin. Raportointi tehdään joko hiljaisesti, eli tiedot kirjataan ja luetaan sähköisesti, tai suullisesti eli turvavälin päässä kollegasta. Jos vuoroon saapuva ei ole ollut pariin päivään töissä, on syytä kerrata myös viimeisimmät ohjeistukset. Niitä piisaa ja Onnenkehrän työntekijät ovat omaksuneet ohjeet hyvin:

”Ohjeistuksia tulee todella paljon, mutta meillä kaikki ymmärtävät niiden olevan erittäin tärkeitä. Meitä on ohjeistettu tarkkailemaan vointiamme ja ilmoittamaan heti esimiehelle, jos oireita tulee. Töihin ei tulla, jos on oireita. Olemme käsihygienian ja suojavarusteiden käytön lisäksi kiinnittäneet huomiota esimerkiksi omien puhelimiemme desinfiointiin. Onnenkehrä on aika pieni Attendo-koti, meidän on helppo toteuttaa ohjeistukset pienryhmäaktiviteeteista ja asukkaiden ruokailun porrastamisesta. Olemme myös löytäneet kokeilemalla omat tapamme noudattaa ohjeistuksia”, Leskinen kertoo.

Varautumistoimenpiteet muistisairaiden kanssa

Attendon valmiustyöryhmältä tulevat ohjeistukset ovat reunaehtoja, joiden täytyy toteutua hoivakodeissa. Hoivatyössä täytyy kuitenkin ymmärtää jokaisen työyhteisön olevan erilainen. Jokaisen asukkaan erikoistarpeet ja persoona täytyy ottaa huomioon myös poikkeusolojen aikana. Turvavälien pitäminen, ruokailujen porrastaminen, sekä suu-ja nenäsuojaimien käyttö ovat helppoja asioita paperilla. Ikäihmisten ja muistisairaiden kanssa varautumistoimenpiteiden käyttöönotto vaatii kuitenkin pelisilmää, toistoa ja asukkaiden tuntemista.

”Asukkaamme ovat muistisairaita, eli osa heistä ei muista tai ymmärrä ohjeistuksiamme. Maskeista he voivat kysyä olemmeko tehneet rikoksia, kun peitämme kasvomme”, Leskinen hymyilee.
”Kun kerromme että suojaimet ovat meitä kaikkia varten ja yritämme estää tarttuvan viruksen leviämisen, he sanovat, että hieno homma ja asia on käsitelty. Tai on käsitelty siihen saakka, kunnes he hetken kuluttua kysyvät asiaa uudestaan. Täytyy olla kärsivällinen, koska onhan se aika outoa nähdä tutut hoitajat yhtäkkiä maskeissa. Osa asukkaista ymmärtää tilanteen. He kiittelevät meitä maskien käytöstä ja siitä, että suojaamme heitä ja itseämme.”

Mahdollisimman normaalia arkea

Hoivakodin arjen pitäminen normaalina vaatii työntekijöiltä hieman ylimääräistä. Monen Attendo-kodin arkeen kuuluu paljon ilostuttavia vierailuja, kuten läheisiä, terapiaeläimiä, esiintyjiä ja päiväkotilasten ryhmiä. Näiden arvoa arjessa ei voi korvata, mutta hoitajien täytyy nyt yrittää.

”Pienet ilot pysyvät ja rytmiä pidetään yllä. Harrasteryhmät ovat pienempiä, mutta voimme edelleen tehdä monenlaista. Pidämme jumppahetkiä, luemme lehtiä ja vietämme aikaa yhdessä. Olemme lisänneet asukkaidemme omahoitajahetkiä reilusti ja pyrimme ilostuttamaan asukkaitamme pienillä asioilla. Oma asukkaani täyttää nyt 90 vuotta, joten lupasin leipoa hänelle kakun. Olemme sopineet läheisten kanssa, että he voivat tuoda kukkia tuohon ulkopuolelle, me toimitamme ne kyllä perille saakka.”

Leskinen kokee suurta myötätuntoa läheisiä kohtaan, jotka eivät pääse vierailemaan hoivakodeissa. Ikävää yritetään Onnenkehrässä lievittää tiiviillä yhteydenpidolla, kuulumisten vaihdolla, videopuheluilla ja ikkunan läpi järjestetyillä tapaamisilla.

Aito hymy näkyy myös silmistä

Normaali arki hoivakodeissa auttaa Tiina Leskistä jaksamaan poikkeusolojen aikana. Leskisen mukaan Onnenkehrän seinien sisällä vallitsee rauha. Yövuoron päätteeksi aamiaiselle saapuu muutama vitsiniekaksi tunnettu asukas. Huulta heitetään ja aamiaista nautitaan rauhassa. Pienet hetket ovat välillä niin tavallisia, että ulkomaailman tilanne unohtuu.

Todellisuus muistuu mieleen naurun keskeltä:
"Onhan tämä kokonaisuudessaan outo tilanne. Eniten minuun kyllä vaikuttaa se, että suu- ja nenäsuojain peittää hymyni”, nauravainen Leskinen vakavoituu.

”Tiedän, että maskin käyttäminen on pakollista, mutta samalla se peittää osan persoonastani. Rakastan työtäni ja annan sen näkyä. Kun hymyilen, muistisairas asukas ymmärtää, että kaikki on hyvin. Yhtäkkiä hymyni on peitetty ja minusta näkyvät vain silmät. Onneksi tosin yksi asukas sanoi aivan ihanasti, että hymyni näkee myös silmistä”, Leskinen huokaa. Ja pian taas naurattaa.

^{Kuvassa: Tiina Leskinen leipoi 90-vuotiaalle asukkaalle kakun, josta riitti Onnenkehrän kaikille asukkaille ja henkilökunnalle. Hammastikut pitivät suojaa paikoillaan, ne eivät kuuluneet kakun koristeisiin.}