Mistään ei löydy tuhansia uusia hoitajia alle vuodessa – nollaseiska on ratkaistava nyt

Keksijöiden maailma on täynnä tarinoita, joissa huikeaa uutta innovaatiota edeltää pitkä ja karikkoinen tie. Yksi kuuluisimmista on hehkulampun kehittäneeltä Edisonilta, jonka kerrotaan sanoneen: En ole epäonnistunut tuhatta kertaa yrittäessäni luoda hehkulamppua, vaan keksinyt tuhat tapaa, jolla se ei ainakaan toimi. Esimerkki on mukana kirjassa, joka käsittelee sitä, miten organisaatiot voivat oppia virheistä ja siitä, miten toimia, kun yrityksistä huolimatta asiat eivät mene niin kuin niiden oli tarkoitus mennä.

Politiikan kentällä on paljon perusteellista valmistelutyötä vaativia isoja kokonaisuuksia, jotka kaikesta suunnittelemisesta ja hiomisesta huolimatta saattavat johtaa ennakoimattomiin seurauksiin. Näyttää siltä, että yksi tällainen kokonaisuus on 0,7:n eli nollaseiskan henkilöstömitoitus, joka koskee vanhusten ympärivuorokautisia hoivakoteja. Mitoitukseen voidaan laskea vain asukkaan kanssa tehtävä työ, eli ns. välitön työ.

Lokakuussa 2020, päivää ennen kuin henkilöstömitoituksen ensimmäinen vaihe astui voimaan, politiikan ylätasolla iloittiin: Hoitajien määrä lisääntyy huomisesta alkaen. Nyt, vuodenvaihteesta 2022 alkaen, mitoitus on ollut 0,6. Mitä se on todellisuudessa tarkoittanut?

Hoitajien laskennallinen määrä on kyllä noussut hoivakodeissa. Mutta koska soten osaajapula on niin valtava, eikä hoitajia kerta kaikkiaan ole, on laskennallista määrää ollut pakko nostaa myös lakkauttamalla vanhusten hoivapaikkoja.

Toisin sanoen mitoituksen täyttäminen on johtanut siihen, että kaikki ikääntyneet suomalaiset eivät nyt saa sitä hoivaa, jonka he tarvitsevat. Siksi mitoituksen tulkintaa on pakko muuttaa.

On kysyttävä: Ketä varten mitoitus on tehty: hoidettavia vai hoivaajia?

Lähtökohdaksi on otettava hoivan tarve

Meillä kaikilla on vanhanakin oikeus turvalliseen ja arvokkaaseen elämään. Osa meistä on nyt vaarassa jäädä tätä ilman. Tarvitsemme jo pelkästään hoivakoteihin töihin tuhansia uusia osaajia vuoden päästä, kun nollaseiskan mitoitus astuu voimaan. Näitä ihmisiä ei saada lisää vain lakipykäliä kirjaamalla tai pilkkua siirtämällä. Tarvitaan myös toisenlaisia tekoja.

Lähtökohdaksi on otettava hoivan tarve. Mitoituksen laskukaavaa on lavennettava niin, että siihen voidaan lukea mukaan monenlaisten osaajien ja ammattilaisten työtä. Hoivakodeissa on monenlaisia työtehtäviä, joista osa vaatii sairaanhoidon koulutusta ja vahvaa hoivan ammattiosaamista. Osa tehtävistä on sellaisia, että niitä voivat tehdä monenlaiset osaajat erilaisilla koulutustaustoilla. Näitä ovat esimerkiksi ruokailussa avustaminen, päivätanssien pitäminen, vierelle pysähtyminen ja kuunteleminen tai hiusten kampaaminen. Työvoimatilanne helpottaisi hoivakodeissamme heti, jos voisimme laskea mukaan lain edellyttämään mitoitukseen erilaisia osaajia, jotka tekevät tällaista työtä. Näin esimerkiksi lähihoitajien ja sairaanhoitajien työaikaa vapautuisi heidän ammattitaitoaan vaativiin tehtäviin hoivakodeissa – ja henkilöstöpulasta kärsivässä kotihoidossa. Tällä hetkellä laki sallii myös muiden kuin sote-alan koulutuksen saaneiden työajan laskemisen mitoitukseen, mutta valvontaviranomaiset tulkitsevat asian tiukemmin kuin se on lakiin kirjoitettu.

Mitoitusajattelua on lavennettava myös toisella tavalla. Hoiva-ala on tuotava samalle viivalle muiden toimialojen kanssa teknologian hyödyntämisessä. Esimerkiksi yöaikaisen turvallisuuden parantaminen on yksi asia, johon voitaisiin tehdä parannuksia hoivateknologiaa hyödyntämällä

Osaajapulaa on helpotettava tarttumalla keinoihin, jotka ovat jo olemassa. Näitä ovat kansainvälisen rekrytoinnin helpottaminen sekä alan hyvän arjen esiin tuominen, jotta alalle hakeutuu opiskelijoita ja työntekijöitä.

Päättäjillämme on nyt valinnan paikka

Vajaan vuoden päästä voimaan tuleva mitoitusvaatimus on mahdoton toteuttaa, elleivät päättäjät tee nopeasti päätöksiä. Harmittaa, että hyvää tarkoittava laki kaatuu toteuttamisen haasteisiin. Kärsijöiksi joutuvat palvelua tarvitsevat ikäihmiset.

Olisiko päättäjiemme nyt aika katsoa peiliin ja kysyä: Saatiinko, mitä tavoiteltiin? Jos ei, mitä voisimme tehdä sen korjaamiseksi, nyt heti?

Haluaisin uskoa, että koko yhteiskuntaamme koskeva hoiva-alan osaajapula on kriisi, jonka haluamme ratkaista aktiivisin teoin. Lainaan Oxfordin sanakirjan määritelmää kriisistä: Se on hetki, jolloin vaikea tai tärkeä päätös pitää tehdä, tai taudin käännekohta, jolloin ratkaiseva muutos tapahtuu, merkiten joko toipumista tai kuolemaa.

Päättäjiemme on nyt valittava, lähdemmekö toipumisen tielle.

Virpi Holmqvist, Attendo Suomen toimitusjohtaja

Lue myös:

Attendon ratkaisuja 0,7-henkilöstömitoitukseen

Millainen on lähihoitajan työpäivä? Päiviin mahtuu kiireetöntä yhdessäoloa – "Luottamuksen rakentaminen vaatii aikaa"

Muutosblogi: Kammataan hiuksia ja kosketetaan ohimennen

Hoitajan kynästä: Pelkkää pyllynpesuako?

Armotonta menoa -elokuvan tarina sai onnellisen lopun

"Sote-sankari" Kari Bagge saa voimaa vanhustyön arjesta

Parempia, inhimillisiä kohtaamisia kohti