Ympärivuorokautisen hoivan hinnoittelun on oltava kestävää ja reilua - yksityisiä ja julkisia hintoja on voitava avoimesti vertailla

Julkiset järjestäjät, eli nyt kunnat ja tulevaisuudessa hyvinvointialueet, vastaavat hoivapaikkojen järjestämisestä ikääntyneille. Kunnat tuottavat osan ympärivuorokautisesta hoivasta itse ja ostavat osan yksityiseltä ja kolmannelta sektorilta. Tällä hetkellä ostopalvelujen osuus tuotannosta on noin 52 prosenttia. Ostopalvelujen osuus on kasvanut käytännössä koko 2000-luvun ajan ja kasvaa edelleen useasta syystä.

Yksi syy kasvuun on se, että ostopalvelujen hankkiminen on tullut kunnille edulliseksi. Yksityiset toimijat tuottavat hoivaa 20 prosenttia halvemmalla. Halvempi hinta perustuu muun muassa tehokkaaseen tilankäyttöön, työnantajalle hieman julkista edullisempaan työehtosopimukseen sekä hyvin organisoituihin tukipalveluihin. Lisäksi ostopalvelu on ollut kunnille houkuttelevaa siksi, että se mukautuu hoivapaikkojen kysyntään. Kunnat voivat pitää omat hoivapaikkansa täynnä ja ostaa vain tarvitsemansa määrän paikkoja, kun yrityksen kantavat riskin tyhjistä paikoista. Julkisen sektorin ei myöskään ole tarvinnut sitoa pääomia hoivakoti-investointeinteihin. Suomesta on viime vuosina poistettu tuhansia perinteisiä vanhainkotipaikkoja, jotka eivät vastaa nykypäivän hoivan tarpeisiin. Samaan aikaan yksityiset hoivan järjestäjät ovat investoineet noin kolme miljardia euroa hoivakoteihin.

Hyvä tilasuunnittelu on vaikuttanut monella tavalla siihen, että hoivapalvelujen kustannuksia on voitu pienentää. Tilat on suunniteltu ryhmäkotimaista, yhteisöllistä arkea ajatellen. “Hukkatiloja” kuten ylimääräisiä neuvotteluhuoneita tai tarpeettomia käytävätiloja ei ole, kun tilat on suunniteltu asukkaita ajatellen. Hyvin suunnitellut tilat ovat mahdollistaneet matalamman henkilöstömäärän kuin julkisella sektorilla. Kun henkilöstömitoitus nousee 0,7:een, tämä etu pienenee. Samalla työntekijöiden työssäjaksaminen lisääntyy.

Uusi henkilöstömitoitus ei poista kaikkia ostopalvelujen kustannusetuja. Ostopalveluissa on jatkossakin tehokkaammat tukipalvelut, kevyempi hallinto ja organisaatiorakenne sekä pienemmät sairauspoissaolomäärät. Tuorein esimerkki tehokkaammista tukipalveluista tulee Päijät-Hämeestä, missä hyvinvointikuntayhtymä kilpailutti kaikki omat ateriansa, ja nykyinen julkinen toimija hävisi 17 prosenttia yksityiselle aterioiden tuottajalle saman palvelun tuottamisesta. Sairaspoissaoloissa ero on ollut noin 2–3 prosenttia.

Kunnat tuottavat tällä hetkellä hoivapalveluja korkeammilla kustannuksilla kuin yksityinen ja kolmas sektori. Kuntien tulee julkistaa tiedot siitä, millä hinnalla ne tuottavat hoivaa, sillä ostopalvelunkin hinnat ovat läpinäkyviä ja julkisesti saatavilla kuntien kilpailuttamien sopimusten hankintapäätöksistä. Näin päättäjät voivat tehdä aidosti vertailuja ja perustaa päätöksensä oikeaan ja ajantasaiseen tietoon. Koska näitä hintatietoja ei ole ollut julkisesti esillä, on Hyvinvointiala Hali ry ryhtynyt tekemään laajaa selvitystä julkisten tuottajien ja ostopalvelujen kustannuseroista. Tuloksia on jo muutamalta alueelta. Tulokset osoittavat, että kustannusero on kestämättömän suuri, noin 33 prosenttia.

Halin tekemistä vertailuista käy ilmi, että kuntien itse tuottama asumispalvelupäivä maksaa enemmän kuin sama palvelu ostettuna. Kun koko selvitys on valmis, ero jäänee 20–25 prosenttiin. Se on silti edelleen merkittävä, yllättävänkin iso.

Kun lakimuutos nostaa hoitajamitoituksen 0,7:ään, tulee tämä aiheuttamaan myös yksityiselle sektorille kustannuspaineita. Yksityisen sektorin on nostettava henkilöstömäärää suhteessa enemmän kuin julkisen, vaikka tilat ja työn organisointimalli eivät tätä vaatisi. Nämä henkilöstömäärän lisäämisen kustannukset on vietävä hoivan hintaan. Realistisesti arvioiden kestävä kustannusero ostopalvelun ja kuntien tai tulevaisuudessa hyvinvointialueiden oman tuotannon välillä voisi olla arviolta 5–10 prosenttia.

Samalla on huomioitava, että Suomessa on vakava, kaikkia sosiaali- ja terveyspalveluita koskettava henkilöstöpula, joka osoittaa voimakkaita kiihtymisen merkkejä. Alalle tarvitaan ainakin noin 5 000 uutta lähihoitajaa. Tämä on iso haaste jo sinällään. Lisäksi henkilöstöpula vaikuttaa palkkoihin. Kun henkilöstöstä on pulaa, nousevat palkat käytännössä niin sanottuja taulukkopalkkoja nopeammin.

Valtio on myöntänyt 2020 lokakuussa voimaan tulleesta lakimuutoksesta johtuen kunnille lisärahoitusta, joka on täysimääräisenä 0,7 henkilöstömitoituksen voimaan astuessa 260 miljoonaa euroa vuodessa. Tähän mennessä saatu lisärahoitus ei ole aina siirtynyt kunnista palvelujen tuotantoon.

Pertti Karjalainen

johtaja, myynti ja viranomaisyhteistyö

Attendo Suomi