Tuemme asiakasta parempaan elämänhallintaan ja päihteettömämpään elämään asiakasta arvostavasti kohdaten ja asiakkaan rinnalla kulkien.
Yksikön viikko-ohjelmassa on erilaista ryhmä- ja retkitoimintaa sekä asiakkailla on mahdollisuus kehittää toimintaa esimerkiksi yhteisöpalavereissa. Räätälöimme asiakkaalle sopivan asumisen tuen yhdessä asiakkaan verkoston kanssa. Työtämme ohjaa haittoja vähentävä työote ja toipumisorientaation viitekehys.
Jakobintupa sijaitsee Pietarsaaren keskustan läheisyydessä, kävelymatkan päässä palveluista.
Työtämme ohjaa toipumisorientaation viitekehys ja haittoja vähentävä työote. Haittoja vähentävä työote antaa asiakkaalle mahdollisuuden parempaan elämänlaatuun, itsemäärämisoikeutta ja asiakkaan toiveita kunnioittaen.
Emme vaadi asiakkailtamme päihteettömyyttä, mutta annamme ajatuksia käyttää päihteitä mahdollisimman järkevästi ja siten, että niistä johtuvat terveydelliset, sosiaaliset ja taloudelliset haitat olisivat mahdollisimman pienet. Toiminnalla tähdätään asiakkaan terveyden edistämiseen ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.