”Suukottelu ja halailu eivät lopu siihen, että toinen muuttaa hoivakotiin”

Toukokuun 2. päivän vuonna 2023 piti olla tavallinen kevätpäivä. Aarno Mansikkamäki, 77, oli käyttänyt vaimonsa kampaajalla, oli juotu iltapäiväkahvit, mutta illalla Alzheimerin tautia sairastava vaimo alkoi jälleen kerran tehdä lähtöä kotoaan ”jonnekin”. Vaimon paikantaju oli heikko. Muistisairaus sai hänet myös käyttäytymään itsetuhoisesti, ja hän sanoi sillä kertaa ”menevänsä auton alle”.

Lähtemisiä oli tapahtunut jo lukuisia kertoja. Aarno päätti soittaa ambulanssin. Ensihoitajat tulivat paikalle, ja vaimo lähti vastustelematta mukaan.  Seuraavana päivänä keskussairaalasta soitettiin, että Eija siirrettäisiin väliaikaispaikalle odottamaan hoivakotipaikan saamista.

”Sillä tiellä vaimoni nyt on”, sanoo Aarno. Samalla 2. toukokuuta jäi hänen muistoihinsa muuttopäiväksi.

Millaista arki oli ollut ennen dramaattista iltaa?

”Olin ollut omaishoitajana puolisen vuotta. Muistisairautta Eija oli kuitenkin sairastanut melkein kymmenen vuotta. Kyllähän minä siinä vieressä näin, että asiat eivät olleet hyvin. Tein seitsemänkymppisenä vielä töitä, ajoin tilauslinja-autoa.

Todelliset ongelmat alkoivat, kun vaimoni alkoi lähteä kotoa eikä tiennyt missä oli tai löytänyt kotiin. Kyläläiset toivat häntä kotiin, poliisitkin kerran. En enää saanut nukuttua. Koskaan en tiennyt, oliko hän lähtenyt vai tekikö lähtöä. Onneksi sentään koira tuli herättämään, jos se huomasi liikettä.”

Miltä tuntui jäädä ensimmäisenä päivänä kotiin yksin?

”Olin sanonut, että en ota häntä enää kotiin. Olisin ehkä vielä jaksanut, mutta elämästä ja arjesta oli tullut liian kuluttavaa. Minulla ei ollut omaa elämää enää lainkaan. Nukuin ensimmäisen yön hyvin.”

Vaimosi oli ensin kuukauden väliaikaispaikalla. Mitä sitten tapahtui?

”Minulle soitettiin ja sanottiin, että hän on saanut paikan Attendon Hovinsaari III -kodista. Lähdin saman tien katsastamaan paikkaa ja sain valita hänelle huoneen. Minua oli vastassa johtaja Hanna (Helanen-Pöntinen), ja meille syntyi heti lämmin suhde.”

Mikä yksityiskohta sinulle jäi hoivakodista vahvimmin mieleen?

”Iloitsin siitä, että väliaikaispaikan sairaalavaatteet vaihtuisivat omiin vaatteisiin. Eija ei olisi enää potilas. Hovinsaari III -koti oli kodinomainen.”

Ja muutto tapahtui sitten heti.

”Ei aivan heti, vaan minulla oli kaksi päivää aikaa hommata kalusteet. Hankin pienen lipaston ja telkkarin, joka tosin oli turha. Toin petivaatteet ja perustarpeet ja vein vaatekaappiin valmiiksi vaatteita.”

Jännittikö muuttopäivä?

”En itse vienyt Eijaa paikan päälle, vaan hänet tuotiin väliaikaispaikalta suoraan Attendo-kotiin. Olihan minulla aluksi hiukan tyhjä olo, koska olemme olleet 26 vuotta yhdessä. Tilanne laittoi miettimään, että näinkö loppuelämä sitten menee. Mutta kotona juttelin koiran kanssa! Kyllä se siitä lähti menemään.”

Miten ensimmäiset päivät sujuivat?

”Alku hoivakodissa lähti hyvin käyntiin. Vaimoni on sosiaalinen ihminen ja viihtyi hoivakodissakin ihmisten seurassa. Hän otti heti kontaktia muihin ja jutteli paljon.

Minullakin ensimmäiset päivät kuluivat hyvin, koska harrastan teatteria. On tärkeää, että on jotakin mitä tehdä. Murehtiminen on kuolemaksi. Minulle ei käynyt niin.”

Tämähän kuulostaa hyvältä.

”Kyllä. Vaimoni ei tehnyt pakonomaisesti lähtöä kotiin. Kävin alussa joka toinen päivä katsomassa häntä ja lähdimme ajelulle ja kävelylle. Hän koki olevansa jonkinlaisessa hoidossa.”

 ”Ei pidä antaa itsensä palaa loppuun”

Oliko elämänmuutos mielestäsi vaikea?

”Jos on toiminut omaishoitajana, muutto hoivakotiin ei mielestäni ole negatiivinen muutos vaan myös helpotus. Siinä vaiheessa harvalla omaishoitajalla on enää omaa elämää. Pitää rohkeasti osata myös luopua.”

Kerro lisää ajatuksistasi.

”Alzheimerin tauti ei ole sairastuneen sairaus vaan läheisen sairaus. Omaishoitajana läheinen luopuu aika pitkälti omista tarpeistaan. Minä kaipasin sitä, että voisin vähän tehdä omia asioitani. Ei pidä antaa itsensä palaa loppuun.”

Tunsitko syyllisyyttä tilanteesta?

”Minulla ei ole ollut syyllisyyden tunteita. Se johtuu luonteestani: elän päivän kerrallaan. Ajattelen, että katsotaan, mitä päivä tuo. Tästä syystä minulla ei ole myöskään tarvetta käydä tervehtimässä joka päivä. Joskus voi mennä kolmekin päivää, etten pääse paikalle – mutta jos kuluu neljä päivää, tuntuu jo pahalta. Minulla on turvallinen olo niinäkin päivinä, kun en pääse paikalle, koska tiedän, että Eijalla on turvallinen olo.”

Jos voisit muuttaa jotakin, niin mitä muuttaisit?

”Minulla pitäisi olla hoivakotiin oma avain! Harmittaa, kun joudun aina vaivaamaan hoitajia avaamaan minulle oven. Tuntuu, että se on pois heidän työajastaan. Mutta ymmärränhän minä, että kyse on asukkaiden turvallisuudesta.”

Mitä arvostat hoivakodissa eniten?

”Minulle perusasiat ovat tärkeitä: puhtaus ja se, että ruoka on hyvää. Hoivakodissa on joka päivä jotakin ohjelmaa ja tekemistä. Se on minusta hieno asia. Talo myös tiedottaa hyvin, seuraan Instagramista tekemisiä. Tiedän muitakin tuttuja, jotka seuraavat talon tapahtumia. Olen tyytyväinen vaimoni huoneeseen ja siihen, että hän pääsee usein ulkoilemaan.”

”Jos jokin asia ei toimi, sanon siitä rakentavasti”

Huomioidaanko hänen persoonansa?

”Arvostan – ja uskon, että hänkin arvostaa – sitä, että hänen tyylitajuaan ja kauneuttaan vaalitaan hoivakodissa. Täällä ymmärretään, että hänen tavaransa ja vaatteensa ovat osa häntä ja hänen menneisyyttään. On huojentavaa kuulla, että jos asukas haluaa vaihtaa vaatteita kuusi kertaa päivässä, hän saa tehdä niin. Vaimoni on esteetikko.”

Sinun kerrotaan kävelevän käsi kädessä vaimosi kanssa.

”Niinhän me olemme tehneet aina! Ei suukottelu ja halailu lopu siihen, että toinen muuttaa hoivakotiin. Hoivakodissa eletään ihan normaalia elämää.”

Tunnetko muiden asukkaiden läheisiä?

”Olen aktiivisesti mukana läheisten illoissa. Tässä talossa on aika tiivis porukka. Talolla järjestetään helkutin hyviä tilaisuuksia, joissa saa puhua muiden kanssa. On juhannusjuhlia, kesäjuhlia, meripäiviä ja talvitapahtumia. Joskus vain juodaan hyvät kahvit ja turistaan pari tuntia – usein niin, ettei seitsemän uutisille kotiin kerkiä! On mukava kohdata muita ihmisiä. Täällä johtaja on näissä tilaisuuksissa melkein aina paikalla, hän taitaa tykätä siitä.”

Jos jokin nyppii, tohditko antaa hoivakodille palautetta?

”Jos koen, että jokin asia ei toimi tai haluaisin muutosta, sanon siitä rakentavasti ja suoraan. Sitten mietimme yhdessä, miten voisimme toimia.”

Mitä haluaisit sanoa läheisille, jotka ovat hoivakotimuuton keskellä juuri nyt?

”Kun muistisairaus etenee, eteen tulee muutoksia joka tapauksessa. Jos puolisosi tai vanhempasi ei enää muista nimeäsi tai tunnista sinua, se tarkoittaa, että on opittava pikkuhiljaa luopumaan ihmisestä, jonka kanssa on elänyt arkeaan. Tänään on näin ja huomenna päivä on erilainen. Tällaisetkin tapahtumat kuuluvat ihmisen kiertokulkuun.”

Nyt kun olet vieraillut hoivakodilla kolmen vuoden ajan, voisitko itse kuvitella muuttavasi sellaiseen?

”Perhana, minähän voisin laittaa oman kämppäni vuokralle ja muuttaa hoivakotiin! Ei sentään. Ei olisi vaimolle hyväksi, että minä roikkuisin koko ajan vieressä. Meillä on hyvä näin.

Minun kokemukseni hoivakotielämästä on täysin päinvastainen kuin median antama kuva hoivakotien ongelmista. Ikävät lööpit eivät lainkaan kuvaa sitä, miten hyvää arki oikeasti voi hoivakodissa olla.”