Pitkä matka hoivakotiin: läheisen tarina odotuksesta

Itsenäisyys on ollut isoisälle tärkeintä 

Aija on isoisänsä edesmenneen pojan tytär. Nykyisin hän toimii myös isoisänsä edunvalvontavaltuutettuna. Isoisä on asunut pitkään yksin omassa kodissaan. Hänen avopuolisonsa muutti aikanaan palveluasuntoon ja menehtyi myöhemmin. 

"Itsenäisyys ja kotona pärjääminen ovat aina olleet hänelle tärkeitä", Aija kertoo. 

Syksyllä 2025 arki muuttui. Tasapaino heikkeni, ja liikkuminen kodin ulkopuolella kävi vaikeaksi. Aiemmin liikunnallinen mies jättäytyi vähitellen sisätiloihin. Myös kauppa-asiat jäivät. Nykyään ruoat tulevat ateriapalvelusta ja verkkokaupasta. 

Kaksi hakemusta, kaksi kielteistä päätöstä 

Perhe haki isoisälle ympärivuorokautista palveluasumista ensimmäisen kerran syksyllä 2025. Hakemus hylättiin, koska myöntämisen kriteerit eivät hyvinvointialueen mukaan täyttyneet. Kotona asumista tuettiin sen sijaan lisäämällä kotihoitoa. Lääkkeidenjakoautomaatti vaihtui kotihoidon aamu- ja iltakäynteihin. 

Talvella ja keväällä 2026 käynnit lisääntyivät kolmeen kertaan päivässä. Syy oli selvä: kotihoito oli havainnut ongelmia isoisän syömisessä. 

Keväällä huoli sai hyvin konkreettisen muodon. Isoisä kysyi tutussa ympäristössä, missä hänen kotinsa sijaitsee. Läheiset hankkivat hänelle turvarannekkeen. GPS-paikantimet kiinnitettiin avaimiin ja lompakkoon, jotta hänet löydettäisiin useammalla tavalla. 

Keväällä 2026 perhe haki hoivapaikkaa uudelleen. 

"Toisen hakemuksen kielteinen päätös tuntui musertavalta. Tein päätöksestä oikaisupyynnön, mutta myös se hylättiin", Aija sanoo. 

Samaan aikaan vastuu on siirtynyt yhä enemmän perheelle itselleen. 

"Olen joutunut turvautumaan viime aikoina yhä enemmän myös ulkopuoliseen apuun samaan aikaan, kun kotihoidon käyntien sisältöä on rajattu", Aija kertoo. 

Kesän yli hän uskoi pärjäävänsä. Talvi tuntuu pelottavammalta. Jos isoisä lähtisi harhailemaan, kesällä paleltumisen vaara ei olisi yhtä välitön. 

Satoja kilometrejä huolta 

Pitkä välimatka näkyy arjessa ennen kaikkea äkillisissä tilanteissa. Niihin on lähes mahdotonta reagoida heti. 

"Jokainen käynti vaatii ennakointia ja järjestelyjä. Minun täytyy saada työstä vapaata sekä järjestää matkat ja majoitus, usein jo viikkoja etukäteen", Aija kuvailee. 

Yksi kevään tilanne jäi erityisesti mieleen. Isoisällä oli pitkään jatkunutta kutinaa, jonka syytä ei ollut selvitetty kunnolla. Hän osti apteekista syyhyn hoitoon tarkoitettua valmistetta. Sen jälkeen asiaa alettiin hoitaa syyhynä, ja hän joutui tilapäisesti pois kotoaan. 

Aija matkusti satojen kilometrien päästä hoitamaan käytännön järjestelyt. Koti siivottiin perusteellisesti ja tekstiilit pestiin. Yksi asia jäi kuitenkin vaivaamaan. 

"Vaatimuksestani isoisälle varattiin lopulta aika ihotautilääkärille, joka totesi, ettei kyse ollut syyhystä", Aija kertoo. 

Turhat hoidot ja järjestelyt maksoivat satoja euroja. 

"Tilanne konkretisoi hyvin sen, kuinka vaikeaa läheisen asioita on hoitaa pitkän välimatkan päästä." 

Tukitoimet toimivat, mutta eivät riitä 

Kotihoito käy nyt kolme kertaa päivässä. Lääkkeet jaetaan aamulla ja illalla. Päiväkäynnillä lämmitetään ruoka. Käynnin aikana ei kuitenkaan ehditä jäädä katsomaan, tuleeko ruoka syötyä. 

"Tukitoimet toimivat juuri niin hyvin kuin ne on määritelty toimimaan", Aija toteaa. 

Puutteita on ollut päivittäisessä hygieniassa. Suihkuapua saa kerran viikossa. Myös ihotautilääkärin ohjeiden noudattamisessa ja yhden antibioottikuurin lääkejaossa on ollut selviä puutteita. 

Yksi tukimuoto on kuitenkin onnistunut yli odotusten. Keväällä alkoi päivätoiminta kerran viikossa. Kuljetus järjestetään, joten osallistuminen onnistuu, vaikka isoisä ei enää liiku itse ulkona. 

"Päivätoiminta on tuonut selvästi iloa ja vaihtelua hänen arkeensa." 

Läheinen jää helposti näkymättömäksi 

Kun puhutaan hoivan jonoista ja odotusajoista, yksi ryhmä unohtuu usein. Se on läheiset. He soittavat, hakevat päätöksiä ja tekevät oikaisupyyntöjä. He ovat samaan aikaan kokkeja, siivoojia ja edunvalvojia. Se vaatii paljon. Joskus liikaa. 

Siksi me Attendolla nostamme läheiset keskiöön. Me haluamme, että huoli helpottaisi ja että läheistä odottaisi koti. Ja että läheiselle riittäisi yksi rooli: olla se rakastava läheinen. Samasta matkasta kertoo myös Niinan tarina isänsä muistisairauden ajasta. 

Vanhuspalvelulain mukaan ikäihmisen omia näkemyksiä hoidon järjestämisestä on kuultava. Käytännössä tämä jää usein toteutumatta. Hoivaa saa yhä useammin vasta silloin, kun tilanne on jo kriittinen. Sitä ennen läheinen kannattelee arkea omilla voimillaan. 

Voimaa Aija saa ystäviltä, muilta läheisiltä ja sosiaalisen median vertaistukiryhmästä. Myös isoisä itse auttaa jaksamaan. 

"Isoisäni on pysynyt positiivisena sairaudestaan ja sen tuomista haasteista huolimatta. Vaikeistakin tilanteista huolimatta hänen kanssaan on edelleen paljon hyviä hetkiä." 

Arvokas vanhuus kuuluu kaikille 

Aijan isoisä odottaa hoivapaikkaa yhä. Hänen tarinansa ei ole poikkeus, vaan yksi monen perheen kokemus. Siksi Aija haluaa lähettää päättäjille yhden viestin. 

"Vanha kansa ensin. Arvokkaan ja turvallisen vanhuuden pitäisi kuulua kaikille." 

Me Attendolla emme voi tehdä hoivapäätöksiä. Voimme kuitenkin auttaa selvittämään vaihtoehdot ja kertoa, miten hoivakotiin haetaan. Attendo-kodeissa on tällä hetkellä vapaita asukaspaikkoja monella alueella. 

Lue lisää siitä, miten ikäihmisten hoivakotiin haetaan, tai tutustu asiakasmaksuihin ja tukiin. Emme jätä ketään yksin näiden kysymysten kanssa.