Attendo Vappulassa korostamme ulkoilun ja liikunnan merkitystä arjessa. Jokainen asukas voi osallistua arjen aktiviteetteihin oman kuntonsa ja jaksamisensa mukaan. Hoivakodin pihalla voi hoitaa kasveja kasvihuoneessa tai puutarhassa tai vaikka istuskella pihakeinussa. Piha-alue on esteetön ja soveltuu hyvin itsenäiseen ulkoiluun. Asukkaiden sosiaalisiin suhteisiin ja voimavaroihin kiinnitetään huomiota. Järjestämme usein myös yhteisöllistä toimintaa, johon toivotamme asukkaiden läheiset lämpimästi mukaan.
Asukkaiden arki etenee omaan tahtiin: aamiainen on tarjolla klo 7.30–10.00, ja päivän aikana voi osallistua aktiviteetteihin, ulkoilla, saunoa tai nauttia kesäkahvilasta ja pihapeleistä. Juhlapyhiä vietämme yhdessä, mutta välillä teemme juhlan myös tavallisesta arjesta.